perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kenkärakkautta: Skechers Go Run 400

Vaikka kenkiä rakastankin, en ole koskaan tuntenut näin mitään muita kenkiä kohtaan! Näissä Skechers Go Run 400 -tossuissa tietysti kolahtaa eniten leopardikuosi. Lisäksi nämä ovat kevyet, pehmeät ja joka suuntaan joustavat, eli tuntuvat ihanilta jaloissa.



Päätin ottaa nämä sisäkäyttöön ja maanantaina pääsen testaamaan näitä myös tanssihommissa. Tanssi on vaikein laji kenkien kannalta, koska pitoa ei saa olla liikaa. Lisäksi olen tanssiessa erityisen tarkka siitä, onko kengät mukavuuden lisäksi hyvännäköiset, koska tanssi ei koskaan ole pelkkää liikuntaa. Tanssiin liittyy aina tietty visuaalinen puoli ja siksi vaatteet ovat vähän eri roolissa. Näin siis minä koen asian ja minusta on aivan okei, jos joku ottaa tanssin hikiliikuntana,  jota voi tehdä missä vain verkkareissa. Olenhan toisaalta tarkka vaatteistani juostessa ja jumpatessakin, nyt kun tarkemmin mietin.

Palan halusta päästä treenaamaan ihan vain päästäkseni pukemaan leoparditossut jalkaani! Kengät olivat minulla tänään testissä crosstraining -tunnilla. Välillä unohdin, että minulla oli uudet kengät jalassa ja se on takuuvarmasti hyvä merkki siitä, että kengät ovat sopivat ja mukavat. Kun katseeni taas osui kenkiin ja muistin ne, ilahduin joka kerta valtavasti, koska kengät ovat niin kauniit!

Juoksimme tänään lämmittelyksi. Skecherseistä ei mitään moitittavaa, toisin kuin flunssan jälkeen turhan helposti nousevasta sykkeestä. Tänään oli myös paljon monenlaisia hyppyjä, joihin kengät olivat omiaan. Pienen pientä liukumista havaitsin etunojassa ollessani, mutta sehän enteilee vaan hyvää maanantain tanssitestiä ajatellen. 





Skechersit ovat huomattavasti Nikeä, Adidasta, New Balancea ja muita suurimpia merkkejä edullisempi. Joskus hintaero näkyy laadussa, tässä tapauksessa ei. Olen niin fiiliksissä tästä kenkähankinnasta, että ostan näitä toisen parin ulkokäyttöön. Saatuani ne haltuuni tulen varmaan hyökkäämään ovelle viemään koiraa, roskia tai lasta päiväkotiin.