Äitiys muuttaa vartaloa. Ensimmäisen pikkuliikkujan saatuani palauduin nopeasti, enkä ollut edes kovin tietoinen siitä, mitä kaikkea muutoksia kehossa tapahtuu ja voi tapahtua. Esikoiseni syntyi pitkän synnyttelyn jälkeen keisarinleikkauksella ja siitä palautuminen on tietenkin toisenlaista kuin alakautta tapahtuneessa synnytyksessä.
Ymmärtääkseni ihanteellinen lasten ikäero olisi noin neljästä viiteen vuotta äidin fyysistä palautumista ajatellen. Ihmisen elimistö on aivan huikea kyvyssään korjata itseään, mutta synnytys on jotain niin mullistavaa, että siitä kokonaan palautuminen kestää kauan. Minun pikkuliikkujien välinen ikäero on kaksi ja puoli vuotta. En tiedä mitkä kaikki asiat vaikuttavat siihen, mutta huomaan edelleen edelliseen raskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita kehossani, pienemmän pikkuliikkujan ollessa puolitoistavuotias.
En ole täysin tyytyväinen ryhtiini. Seison, kävelen ja liikun verrattain hyvässä asennossa, mutta haaveilen täydellisestä ryhdistä ja väsymättömästä kehon hallinnasta. Koen, että raskaudet ovat vaikuttaneet ryhtiini. Raskaana ollessa painopiste muuttuu ja muutokset vatsalihaksissa, sekä koville joutuvissa lantionpohjan lihaksissa vaikuttavat kaikki osaltaan asentoon. Viime kesänä minulta udeltiin kolme kertaa parin viikon sisään olenko raskaana ja otin sen todella raskaasti. Päättelin uteluiden johtuvan ryhtini virheasennosta. Väsähdän helposti ikään kuin mutkalle niin, että vatsani pullistuu eteen.
Kärsin ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavana myös vatsan turpoilemisesta. Joudun päivittäin miettimään syömisiäni siltä kannalta, onko tänään vielä jotain menoa ja voinko ottaa riskiä, että vatsa tulee kipeäksi ja turpoaa. Stressi, eli henkinen kuormitus pahentaa oireitani. Turpoamisen lisäksi alavatsaani tuntuu ilmaantuneen pysyvä makkara. Sellainen löysempi röllykkä, josta saa napakan otteen. Vaikka muuten olen aika hoikka, on minulla synnyttäneen naisen alavatsa. Jostain syystä se vaivaa minua todella vähän. Makkara tuo naisellista muotoa vartalooni ja on merkkinä äitiydestäni. Vatsamakkaran alareunassa on myös 10 cm mittainen arpi muistona siitä hetkestä, kun minusta tuli ensimmäistä kertaa äiti.
Vaikka tiesin toisen lapseni synnytettyäni, että pitäisi malttaa ottaa iisisti, taisin silti aloittaa turhan kovan liikkumisen liian aikaisin. Ainakin kuntonyrkkeilytreenit olisin voinut jättää väliin, vaikka se jumpatessa hyvältä tuntuikin. Nyt puolitoista vuotta pikkuisemman syntymän jälkeen epäilen, että minulla on edelleen pientä erkaumaa vatsalihaksissa. Välttelen edelleen suorien vatsalihasten treenaamista ja etenkin rutistuksia, koska mielestäni tietyissä asennoissa ja liikkeissä keskeltä vatsaani pullistuu ranskanleipä. Varsinaista rakoa ei tunnusteltaessa ole kuin ehkä puolen sentin verran.
Rintani ovat aina olleet pienet ja suhteeni niihin aika välinpitämätön. Nyt kahden lapsen jälkeen pidän niistä vähän enemmän kuin ennen lapsia, koska nännini ovat mielestäni kauniimmat. Pienemmän pikkuliikkujan imettämisen olen lopettanut vasta syyskuussa ja totta kai rintani roikkuvat, mutta entä sitten? Rinnat ovat muuttuneet, mutta ne ovat silti ihan kivat.
Rintakehäni on suurentunut huomattavasti. Yhdistän tämän edelliseen raskauteen, mutta salaa toivon, että se olisi lihasta. Toisaalta välillä kriiseilen selkäläskejä yläselässä kainaloiden alla, voihan se olla siis lihomistakin. Minulla on kenkälaatikollinen laadukkaita ja kauniita urheiluliivejä, jotka eivät tule enää ikinä mahtumaan ylleni.
Olen hyvinkin tietoinen lantionpohjan lihasten tärkeydestä, sekä siitä miten niitä tulee treenata. Olen ohjannut ryhmäliikuntatuntia raskaana oleville naisille ja sisällytän aika ajoin lantionpohjan lihasten treeniä kehonhuoltotunteihini. Pienempää pikkuliikkujaa synnyttäessäni pelkäsin todella paljon sitä, että alapäähän tulee vaurioita tai että pitää leikata. Kerroin asiasta kätilölle ja synnytys onneksi sujui niin, ettei pienintäkään haavaa tullut.
Aivan synnytyksen jälkeisinä kahtena tai kolmena päivänä, minun oli hankala hallita lantionpohjan lihaksia, mutta pääsin todella helpolla asian suhteen. Uskon, että synnytystä ennen tapahtuneella lantionpohjan lihasten ja muulla jumpalla on ollut vaikutusta asiaan. Olen treenannut lantionpohjan lihaksia nuoresta tytöstä, eli en nyt tarkoita pelkästään raskauden aikaista ennakoivaa treeniä, vaikka totta kai sillä on varmaan myös suuri vaikutus synnytyksen sujumiseen ja siitä palautumiseen.
Nyt lähiaikoina olen havahtunut, että lantionpohjani kestovoima voisi olla parempi. Kestovoimalla tarkoitetaan sitä lihastyötä, jota tarvitsemme esimerkiksi virtsan pidättämiseen. Minusta tuntuu, että minulle tulee todella usein pissahätä, joka toisaalta voi johtua myös siitä, että juon paljon vettä. Olen nyt muistutellut itseäni treenaamaan nimenomaan kestovoimaa lisää. Asumme melko ison valo-ohjatun risteyksen lähellä ja noista valoista tulee päivittäin kuljettua kävellen, välillä montakin kertaa. Usein valojen vaihtumista saa odotella kauan. Hyvä muistisääntö on aina punaisen palaessa jännittää lantionpohjan lihakset ja pitää jännitys niin kauan, kun punainen valo palaa.
